Sisäinen perfektionisti

Olen löytänyt sisäisen perfektionistini. Se on pienenpieni, mutta armoton. Yleensä asiat ovat mielestäni riittävän hyvin, kun ne ovat noin niinkuin suunnilleen. Mutta auta armias, jos nukkekodin tiiliseinän kaksi paperiarkkia ovat eri sävyisiä, tai lattiamateriaali heitää millillä! Siinä on nukkekotiharrastuksen autuus ja ihanuus kaukana. Helvetinmoinen älämölö, noituminen, tavaroiden paiskominen (mutta siis vain harkitut tavarat) ja pahaolo alkaa vaivata sillä siunatulla sekunnilla. Koita siinä tunnekuohussa sitten rauhoittua, ottaa uudet mitat, leikata, kokeilla ja aloittaa helvetinmoinen älämölö-kierros uudestaan. 

Väri- ja mittaeroista huolimatta sain vihdoin tehtyä talon ullakon. Ulakko on sinäänsä helppo kohde, koska senhän ei tarvitse olla niin justiinsa. Tai niinhän sitä luulisi, tai ainakin itse luulin. Ullakko sisältää kahta eriväristä tiiliseinää, leikkaa, liimaa touhuja (ja kyllä, olen näiden lisäksi liimannut viivoittimen ja mattoveitsen sekä oman ihoni ja vaatteeni) sekä tapettia. Ullakko sisältää myös "muutaman" epäonnistumisen, pari perkelettä ja kolme rytmihäiriötä ja lukemattoman määrän v***u-sanaa (suurella desibelillä), mutta kuka niitä laskee.... 

Seinät ovat sellaista hienoa kohokuvioista paperia, ja lattia tapettia. Tapettimalleja kun saa useasta remppaliikkeestä ihan ilmaiseksi. Näistä malleista saa näköjään ainakin ihan kelpo lattian ullakolle. Tapetti esittää siis betonia, tämä tiedoksi niille, joiden mielikuvitus ei kertakaikkiaan pääse yli ajatuksesta laittaa tapettia lattialle.

Siitäkin huolimatta, että sen enempää seinät kun lattiakaan eivät ole täydelliset, uskallan olla tyytyväinen tuotokseeni. Omasta mielestäni se on vähintään hieno, ainakin paras ikinä tekemäni ullakko. Ja kaikkihan (ainakin rakentaneet ja rempanneet) tietävät, että kunhan taloon saadaan listat, saadaan myös peitettyä pienenpienet kauneusvirheet. 

Rouva E, pitkähermoinen perfektionisti