Kohti uutta taloa
Olipa kerran nainen, joka rakensi talon. Talon rakentaminen normikäytänteineen, 8 millin rakoineen ja valkoisena hohtavine ledlamppuineen, oli yksi naisen elämän hienoimmista projekteista. Oi niitä aikoja, kun sai hivelöidä tapettimalleja, miettiä keittiönkaappien vetimiä, valita kaunein jääkaappi ja tehdä miljoona kompromissia kun ei ollut osannut asiaa hyvissä ajoin edes ajatella.
Ja kuten kaikilla projekteilla, tälläkin tuli loppunsa. Talo valmistui, rakentaminen loppui, elämä alkoi.
Rakentamisesta jäänyt palo kyti pienellä liekillä. Liekki vahvistui vuosi vuodelta, ja nainen kävi epätoivoisemmaksi. Halu rakentaa, tehdä ja sisustaa oli kova, mutta mitä ja miksi? Koti oli ihana, ei siinä halunnut muuttaa mitään. Talo oli ihana, ei siitä halunnut luopua. Elämä oli ihanaa, ei sitä halunnut sotkea.
Ajatus nukkekodista oli kytenyt raksapalon lailla pienellä ja vähän isommallakin liekillä jo aikoja. Nukkekodin hankkiminen oli estetty viisailla sanoilla "ihan turhaa rahanmenoa" "hirveän iso, mihin se mahtuu" "into kestää pari viikkoa, jonka jälkeen nukkekoti pölyttyy nurkassa". Eräänä kauniina viikonloppuna, nukkekodinpalo otti lisää tulta alleen. Se oli nyt saatava. Ja oli saatava iso. Ei mikään rimpula, vaan kaikkine koristeineen. Maksoi mitä maksoi. Samalla nainen sai ahaa-elämyksen, nukkekotiin voisi purkaa kaiken sen palon ja innon, mikä raksa-ajasta oli jäänyt kytemään. Saisi maalata tai tapetoida seinät! Saisi valita lattiamateriaalit! Saisi ihailla erilaisia keittiöitä! Saisi tehdä juuri sellaisen kun haluaisi! Ja mikä parasta, keittiön vaihtaminen ei olisi kovin työlästä ja kallista.
Niinpä kohtalokkaan viikonlopun jälkeisenä maanantaina nainen marssi nukkekotikauppaan, ilmoitti ostavansa isoimman nukkekodin, ja alkoi hipelöidä ihania miniatyyritarvikkeita.
Mitä siitä sitten seurasi tai seuraa, voit lukea tästä blogista. Paljon on opittavaa, ja oman kokemukseni myötä se tulee tapahtumaan kantapään kautta. Yhtäkaikki, tästä alkaa rakentamisen lyhyt oppimäärä, pieni sellainen. Sellainen nukkekodin kokoinen. Tervetuloa mukaan!
Rouva E
Kommentit
Lähetä kommentti